Kuinka valitsen itselleni jalostuskanin

Mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota kun valitset jalostuseläintä? Kun saat kanin sukutaulun käteesi, mitä katsot siitä ensimmäisenä? Kiinnostavatko sinua ensisijaisesti kanin tai sen vanhempien saamat näyttelypisteet? Oletko koskaan ajatellut että sukutaulussa on usein yksi hyvin tärkeä juttu heti kanin perustietojen alapuolella, nimittäin poikuetiedot. Kuinka iso poikue on ollut ja kuinka moni on saavuttanut luovutusiän, tämä taas kertoo jonkin verran emon ominaisuuksista tuottaa normaalikokoisia poikueita ja hoitaa ne vieroitusikäisiksi asti.

No niin, siis sinulla on poikue edessäsi ja sinun pitäisi valita siitä itsellesi hyvä jalostuseläin. Kaikki poikaset ovat kauniita ja söpöjä ja niistä pitäisi löytää se oikea. Ensimmäiseksi pyri löytämään ikäisekseen normaalisti kehittynyt, hyvärunkoinen yksilö. Toiseksi kiinnitä huomiota kanin käytökseen. Jos poikanen piiloutuu jatkuvasti sisaruksiensa taakse, se todennäköisesti omaa huonon itsetunnon ja on ehkä stressiherkempi. Tarkkaile aina poikuetta riittävän kauan, että eri yksilöiden luonteenpiirteet ehtivät tulla esille. Unohda esim. säälintunteet poikueen pienimpiä kohtaan, luontokin suosii vahvoja yksilöitä. Lemmikkipupun hankinta on luku sinänsä. Myös väriasiat jätän pois, koska se on taas ihan oma juttunsa ja oletan että tässä vaiheessa on jo löytynyt se itselle sopiva väri ja rotu.

valintaEntä kun ostat aikuisen jalostuseläimen? Tuijotatko vain kanin näyttelytulosta? Toki hyvät näyttelypisteet kertovat kanin olevan hyvä rotunsa edustaja senhetkisen tuomarin näkemyksen mukaan. Mitä katsot arvostelukortista loppupisteiden jälkeen seuraavaksi? Jos turkki- ja väripisteet ovat täysiä mutta runkopisteet huonot, eikä kani esitä hyvin itseään, oletko varma että haluat kanin jalostukseen? Muista myös katsoa itse kania, viihdy sen näyttelyhäkin vierellä ja seuraa sen käytöstä, pyri myös koskemaan kaniin todetaksesi ettei se ole esim. hyökkäävää lajia. Jos se on aiemmin poikinut naaras, kysele omistajalta millaisia pentueita se on tehnyt ja kuinka hoitanut ne.

Yksi naaraskanin tärkeimpiä ominaisuuksia on sen kyky tuottaa normaalikokoisia poikueita ja hoitaa ne vieroitusikään – siis emo-ominaisuudet. Toinen lienee stressinsietokyky. Kaninaaraan tulee kyetä synnyttämään ja hoitamaan jälkikasvuaan häiriintymättä kanilan normaalirytmiin kuuluvista asioista, jos sille taataan häkkirauha kyseisten asioiden aikaan. Jos naaras pienenkin häiriön jälkeen talloo tai hylkää poikueensa, tulee miettiä onko siitä oikeasti siitokseen. Jos toistuvasti emon poikasia siirretään kasvatusemoille, ollaan jalostuksessa menossa pahasti metsään. Olkoonkin emo sitten se näyttelytähti ja kanilan kaunistus. Naaras kuitenkin siirtää emo-ominaisuudet naaraspoikasilleen ja noidankehä on valmiina. Tulee muistaa myös että uros antaa poikasilleen puolet niistä emo-ominaisuuksista, siksi olisi hyvä tietää myös jotain uroksen emosta.

Kun on edetty kasvatuksessa pidemmälle ja jo useampi sukupolvi on omia kasvatteja, alkavat tietenkin selkiämään omien linjojen vahvat ja heikot puolet. Kannattaa aina pitää poikueista edes jonkinlaista kirjanpitoa johon merkitään myös ilmenneet ongelmatapaukset, vaikka olisitkin esim tuotanto- tai lemmikkikanien kasvattaja. Samoin poikuekokojen olisi hyvä pysyä kullekin rodulle normaalina – esim. yhtä tai kahta poikasta synnyttävä isompien rotujen edustaja ei ole suotavaa pitää jalostuksessa, vaikka ajateltaisiin että poikasista kasvaa vahvoja ja komeita näyttelykaneja. Entä kun se ainokainen jälkeläinen ei enää suostukaan lisääntymään? Samoin jättisuurien poikueiden tekijät – 15 kappaleen jänispoikueesta harvoin kasvaa vahvoja ja reippaita jalostuseläimiä.

fuchsPorukkaan hankittu uusi siitoseläin on aina kirjoittamaton, puhdas lehti, eikä koskaan tiedä miten sen geeniperimä täydentää omia linjoja. Kaksi kaunista näyttelytähteä valiteltavan harvoin saa aikaiseksi uusia näyttelytähtiä, yleensä tuloksena on hyvää keskitasoa edustavaa materiaalia, joka seuraavassa tai sitä seuraavassa sukupolvessa saattaa iloisesti yllättää. Mitä pidempään kasvatat tulet huomaamaan kuinka pitkäjännitteisesti saat tehdä työtä saadaksesi kasvatuslinjasi tuottamaan eläimiä, jotka vastaavat näkemystäsi hyvästä rotunsa edustajasta ja, että vielä saat asialle tuomareidenkin hyväksynnän. Kasvattajaa uhkaa aina tietynlainen “kennelsokeus” siksi on ajoittain hyvä hakea ulkopuolinen, virallinen arvostelu eläimilleen, ettei kovin pitkälti menisi aivan metsään.

Lopuksi vielä sananen niin sanotusta kasvattajan vastuusta. Monella kasvattajalla on erilaisia projekteja väriin tai rotuun liittyen. Tehdään mitä ihmeellisimpiä värisekoituksia pyrittäessä tiettyyn päämäärään. Nämä “projektituotteet” eivät ole mitään yleistä jalostuskamaa. Tehdään karhunpalvelus uudelle innokkaalle kasvattajanalulle, kun hänelle myydään jalostukseen kovin kirjavataustainen eläin, vaikka se itse olisi kaunis rotunsa edustaja ja ehkä näyttelyissäkin menestynyt. Usein tällaisen ensimmäiset pentueet ovat jotain aivan muuta kun olisi pitänyt olla – kaikki aivan riemunkirjavia, ei yhtään hyväksyttyä standardiväriä eikä uudella ihmisellä ole tietoa, mistä kaikki johtuu ja hänen hyvin alkanut ja kiinnostava harrastuksensa kokee tylyn lopun. Samoin huonosti pentunsa hoitavat naaraat eivät kuulu myyntiin, jolloin annetaan vahingon kiertää ja tuotetaan lisää ongelmia uudelle kasvattajalle. Älä käytä vihaista eläintä siitokseen kuin poikkeustapauksessa ja suhtaudu sen jälkikasvuun kriittisesti. Älä myy hammasvikaisia tai muuten epänormaaleita yksilöitä lemmikkikoteihin ja näin aiheuta kanin eliniän kestävää stressiä kanille ja sen uudelle omistajalle, puhumattakaan että käyttäisit niitä jalostukseen.

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Kaniinipalstassa 3/2013, kirjoittaja Mirja Säynäjoki